keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kortisonikuurilla

Tänään kävin keuhkojen TT:ssä, se meni rutiinisti, eikä ihme - tuosta vierestä laskin pikaisesti, että tämä oli viides tietokonetomografiani varjoaineen kanssa. Kanyylin pistämisessä tosin on aina oma jännityksensä - onneksi minua uskottiin kun sanoin että minulla on vaikeat suonet. Paikalle haettu kokeneempi hoitaja sai kanyylin suoneen toisella yrittämällä harjoittelijan katsellessa vierestä. Nyt sitten vain odottelen mitä kuvista sanotaan.

Kortisonikuurin olen jo aloittanut, ja vaikka annostus on paljon pienempi kuin doketakseli-hoidon yhteydessä, tiettyjä tuttuja oireita olen huomannut, vaikka lievempinä. Suuta kuivaa ja jano ahdistaa koko ajan, samoin muut limakalvot ja varsinkin sormien iho tuntuvat kuivuvan. Samalla näppyjä on alkanut ilmestyä naamaan. Ja virtaa riittää vaikka yöuni on lyhentynyt.

Toisaalta minusta myös tuntuu aivan kuin yskä olisi jo nyt hiukan helpottanut?

5 kommenttia:

  1. Kuinkahan nopeasti saat kuvista tulokset? Hyvä että kuvaus meni rutiinilla.

    Aurinkoista keväänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Jatkuuko se kuuri sopivasti projektin valmistumiseen asti? Hyvin ajoitettu siinä tapauksessa. Mitä näppylöistä, kun ne tietää tilapäisiksi, elleivät kovin äkäisiksi ala. Toivotaan kuitenkin köhän pikaista poistumista, iloa työhön ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja yskän pikaista häipymistä toivotaan täälläkin. Toivottavasti saat/saamme kuulla lääkärin mielipiteen kuvista pian.

    VastaaPoista
  4. Tulin katsomaan kuulumisia, harmillista tuo yskä. Hyvä että pääsit tutkimuksiin. Itselläni meni aivan liian kauan kunnes apu löytyi, kuten arvata saattaa ensin haettiin syöpää - mutta onneks vihdoin astmalääkitys auttoi. TOivottavasti sinulla menee nyt ihan tuolla lääkityksellä aivan ohitse koko juttu ! Peukkuja !

    VastaaPoista
  5. Kiara & Terhi, tuloksia on luvattu ensi tiistaille, joten yritän nyt malttaa mieleni, ja ajattelen että se ettei mitään ole kuulunut on hyvä merkki - jos kuvista olisi löytynyt jotain ei-toivottua, niistä varmaan soiteltaisiin pikemmin perään.

    rk, projektia jäljellä reilut 2 viikkoa, joten taidan päästä loppuun saakka kortisonin voimin, tätä kuuria kun ei ainakaan ohjeen mukaan voida pudottaa pois yht'äkkiä vaan annos täytyy ensin ajaa alas.

    betty, kun kerran keksitään niin aina epäillään, niinhän se on, ja tärkeää on tietysti että tutkitaan. Onneksi sulla auttoikin sitten astmalääkitys!

    VastaaPoista